Täydenkuun Tanssit -nykytanssifestivaalin tämän vuoden ohjelmisto on poikkeuksellisen kansainvälinen. Ohjelmistossa on seitsemän ulkomaista teosta ja kahdeksan kotimaista teosta.   Esiintyjävieraita saapuu 13 eri maasta: Belgiasta, Brasiliasta, Burkina Fasosta, Espanjasta, Irakista, Kongosta, Luxemburgista, Portugalista, Saksasta, Senegalista, Sveitsistä, Syyriasta ja Taiwanista. Kaikki ulkomaiset vieraat esiintyvät ensimmäistä kertaa Suomessa.   KOHTAAMINEN - TOISEUS - TABUT   Tämän vuoden ohjelmistovalinnat nostavat esiin eri kulttuurien välisen vuoropuhelun tärkeyden. Taiteilijat käsittelevät teoksissaan ikiaikaisten aiheiden lisäksi myös hyvin...

Read More

Täydenkuun Tanssit -nykytanssifestivaalin tämän vuoden kurssitarjonta on poikkeuksellisen laaja ja monipuolinen ja tarjonnassa olemme huomioineet nuoret, aikuiset ja seniorit. 11 kurssimme tasot on myös suunniteltu sopiviksi sekä ensikertalaisille, harrastajille että ammattilaisille. Kurssit on suunniteltu festivaalin teemaan ”Tanssia ja musiikkia yli kulttuurirajojen” ja ne linkittyvät festivaalin ohjelmistoon; kurssilaisilla on ainutlaatuinen tilaisuus nähdä opettajiensa esityksiä ja näin opiskelijoille avautuu kokonaisvaltaisempi ja syvällisempi kokemus opetuksesta sekä opettajien taiteellisesta...

Read More

Täydenkuun Tanssit -nykytanssifestivaali avaa ohjelmistohaun vuodelle 2019. Kotimaista ja ulkomaista nykytanssia esittävä festivaali järjestetään Pyhäjärvellä vuonna 2019 jo 28. kerran. Festivaalin ajankohta on 24.-28.7.2019.   Haemme nyt vierailuesityksiä sekä kantaesityksiä (ensi-iltoja) festivaalin vuoden 2019 ohjelmistoon. Ehdotuksia voi lähettää myös vuoden 2020 ohjelmistoon, vaikka varsinainen haku vuodelle 2020 aukeaakin helmikuussa 2019.   Otamme vastaan ehdotuksia myös työpajoista ja opettajista. Osa festivaalin esityksistä tai kursseista voidaan valita myös kutsumenettelyllä. Kesän 2019...

Read More

Pyhäsalmen Tanssi ry:n hallitus on kutsunut Täydenkuun Tanssit -nykytanssifestivaalin uudeksi taiteelliseksi johtajaksi kokeneen festivaalijohtaja Alpo Aaltokosken. Pyhäjärveltä lähtöisin oleva Alpo Aaltokoski aloittaa taiteellisena johtajana 1.9.2017 ja hänen sopimuksensa on kolmevuotinen sisältäen option jatkosta.   Aaltokoski on toiminut aiemmin Täydenkuun Tanssien taiteellisena johtajana vuosina 1995-98 ja 2010-12. Henkilökohtaisen ja kiistattoman korkeatasoisen taiteellisen uransa rinnalla Aaltokoski on toiminut laaja-alaisesti taiteenalansa parissa mm. koreografian professorina, pedagogina koti- ja ulkomailla sekä...

Read More

Hyvän elämän ja hyvinvoinnin ajatusten ympärille rakennettu ohjelma valloitti Pyhäjärven ja Suomen kursseilla, luennoilla ja ennen kaikkea sykähdyttävillä tanssiteoksilla.   “Isä minä tykkäsin”, helähti varsin spontaanisti, kun festivaalin viimeisen näytöksen loputtua ovi heilahti auki. Jarkko Mandelinin luotsaama Kinetic Orchestra esiintyi Täydenkuun tanssien päättävänä numerona melkein täydelle salille Pyhäjärven Keskuskoululla.   Perjantaissa tarinoita, taitoa ja luottamusta   Täydenkuun tanssien perjantaissa nähtiin Noora Oertelin ja Elina Selamon Sillat, joka pohjautuu Jukka Itkosen runoihin....

Read More

Runoja tanssipolulla, vuotuismuuton matkassa, liikettä ja liikuttavia hetkiä. 26. Täydenkuun tanssit Pyhäjärvellä päättyvät tänään.   Poikkitaiteellinen ja paikkasidonnainen tanssiteos nuorin voimin   Kolmekymmentä lasta ja nuorta tanssin harrastajaa ovat valmistelleet Elina Selamon ja Noora Oertelin ohjaamina Sillat -teoksen, joka pohjautuu Jukka Itkosen runoihin. Kuutanssi-kokoelman tekstit käsittelevät elämän kiertokulkua, luontoa ja ihmisyyttä, ja Selamon ja Oertelin teoksen seuraajina katsojat lähtevät tanssipolulle mahdollisiin maailmoihin. Pyhäjärven Perinnepiha tarjoaa ainutlaatuisen ympäristön eri ajankuville....

Read More

Tiistaipäivän Pyhäjärvellä voi viettää opettelemalla hoivaavaa rukouslaulua, siivoamalla ja tanssimalla kadulla, seuraamalla tanssiesitystä, jossa ei tanssita, ihailemalla roudareiden ammattitaidon ylistystä sekä sukeltamalla keskiaikaan. Illan voi päättää huutelemalla viereisiin pöytiin tanssijoille ohjeita. Hyvää elämää kaikin puolin!   Keskiaika kohtaa nykyajan ikuisten tarinoiden äärellä   Täydenkuun tanssien perustajajäsen Marjo Kuusela on tuonut Pyhäjärvelle yhteisöllisen tanssiteoksensa ristinan. Teos pohjaa Rauno Tirrin “Kirjeitä Naantalin luostarista, sisar Kristinan elämä 1441-1500” -romaaniin. Esitys alkaa Pyhäjärven...

Read More

Täydenkuun tanssien maanantaipäivä käynnistyy dosentti Pia Hounin luennolla ja workshopilla työhyvinvoinnista. Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Houni on tutkinut taiteilijoiden työtä yli kaksikymmentä vuotta mm. Teatterikorkeakoulussa ja Työterveyslaitoksella. Houni käsittelee taiteilijoiden työssäjaksamista ensin tutkimustiedon tarjoamista näkökulmista, jonka jälkeen työpajassa kuunnellaan ja pohditaan hyvinvoinnin teemoja yhdessä - miten välttää loppuunpalaminen ja säilyttää itselle tärkeän työn ilo, kun työpäivä ei päätykään toimiston oven sulkemiseen? Työpajassa koottu tieto palautetaan osallistujille...

Read More

Sunnuntaina 23.7.2017 alkavat Täydenkuun tanssit tuovat Pyhäjärvelle kotimaisia eturivin taiteiljoita, kansainvälisiä vieraita ja hyvinvointia yleisölleen, sekä nostavat paikallisia taitajia lavoille. Avajaisgaalassa kattava katsaus Suomen korkeatasoisimpiin nykytanssifestivaaleihin kuuluva Täydenkuun tanssit avaa hyvään elämään keskittyvän ohjelmansa gaalalla Pyhäjärven Keskuskoululla. Ilta tarjoaa maistelumenun festivaalin ohjelmistoon: Gruppen Fyran hauska ylistys roudareille – Pitkät piuhat tekee näkymättömän työn näkyväksi. Festivaalin taiteellisen johtajan Kirsi Törmin teos POST tutkii hetkeä jonkin päättymisen jälkeen. Paikallisen...

Read More

  Pyhäjärven Täydenkuun tanssit -festivaalilla nähdään tänä vuonna paljon kysymyksiä asettelevia teoksia. Luvassa on suomalaisen nykytanssin tunnettuja nimiä, Marjo Kuusela, Arja Raatikainen ja Katri Soini sekä nuoria tekijöitä ja ennen kaikkea Hyvä elämä -teemaa tukevaa meininkiä. Esitykset ovat Keskuskoululla, kirkossa, Perinnepihassa ja Pohdin talolla, Hotelli Pyhäsalmessa sekä ulkona. Ohjelmassa on myös kaksipäiväinen työhyvinvointi-seminaari. Festivaali järjestetään 23. – 26.7.2017.   Festivaalin avaa avajaisgaalassa Kirsi Törmin ja Jyrki Rytilän teos POST, joka pohtii minkä jäljen...

Read More