|
Suomi | English
Taiteellisen johtajan tervehdysTÄYDENKUUN TANSSIT 24.- 28.7.2007 Tein tilausteoksen nuorena aloittelevana koreografina Täydenkuun Tanssit -festivaalille 1996. Esitys oli Missä Jallu Luuraa ja paikkana Keskuskoulu, jonne juuri valmistui uusi katsomo. Esitys valmistui viimetipassa ja siinä oli paikkaan nähden massiivisia, muunneltavia lavastuselementtejä - niiden toimiminen hermostutti. Tuli ensi-ilta. Kaikki sujui kuitenkin erinomaisesti: tanssijat olivat loistavia, lavastuksen vaihdot onnistuivat. Tämä sai aikaan pienen ihmeen tunnun. Keskuskoulu muuttui toiseksi maailmaksi, tilassa tapahtui muutos. Sama esitys myöhemmin syksyllä Helsingissä isossa ammattiteatterissa ei enää tuntunutkaan samalta: paikalla ja hetkellä oli ratkaiseva merkitys esitykseen ja sen kokemiseen. Minulle taide tarkoittaa muutosta, mielen ja kehon liikettä, jonka jäljiltä en ole enää aivan sama ihminen. Koen tämän virkistävänä ja voimaa antavana. Tanssi on fyysisyydessään ainutlaatuisen hetken taidetta, jonka kokeminen yhdessä yleisön kanssa tai yksin voi tarjota mahdollisuuden näihin pieniin muutoksiin ja uuden syntymiselle. Täydenkuun Tanssien taiteellisena johtajana pyrin tuomaan tanssin myös katukuvaan. Haluan tarjota tilaisuuden kokea tanssi erilaisesta, yllättävästäkin näkökulmasta ja mahdollistaa uuden kokemisen sekä antaa mahdollisuuden paikan ja ajan vaikuttaa niin taiteilijoihin, heidän työhönsä kuin katsojien kokemukseen. Täydenkuun Tanssit -festivaali on kasvanut edellisten taiteellisten johtajien myötä Suomen merkittävimmäksi nykytanssifestivaaliksi. Tätä työtä haluan jatkaa pitäen yllä Pyhäjärven ihmettä, jossa esitysten myötä on mahdollisuus kokea pieniä ja suuria muutoksia. Täydenkuun Tanssit seuraa aikaansa ja reagoi siihen. Täydenkuun Tanssit keskittyy tänä vuonna kotimaiseen tanssiin. Festivaalilla nähdään nykytanssin kotimaisia klassikoita, nuoren polven terävää ja kriittistä otetta maailmaan sekä kokeneiden koreografien näkemystä tanssitaiteeseen vuonna 2007. Olen iloinen voidessamme tarjota neljä kantaesitystä suomalaiskoreografeilta, kotimaisen tanssin ainutkertaisen koosteillan Absolut Finland 2007 ja useita ulkoilmaesityksiä Pyhäjärven maisemissa sekä uutuutena Full Moon Dance On The Road, jonka puitteissa tanssiesityksiä kiertää myös alueen muissa kunnissa. Erityisen iloinen olen uudesta kolmevuotisesta yhteistyö- ja residenssiohjelmasta Japanin johtavan nykytanssinäyttämön Yokohama Red Brick House Number 1 kanssa. Residenssiohjelman tavoitteena on edesauttaa taiteilijavaihtoa maittemme välillä, tarjota mahdollisuus nuorille koreografeille ja tanssijoille tutustua sekä saada aikaan pysyvämpiä kulttuurisia jälkiä yhteistyössä. Ensimmäisen vuoden taiteilijat ovat Maki Morishita Japanista ja Vera Nevanlinna Suomesta, heidän molempien töitä ja sooloteokset nähdään festivaaliviikon aikana. Täydenkuun Tanssit on ainutlaatuinen festivaali kokea tämän ajan tanssia: mitä tanssitaiteessa tapahtuu kotimaassa ja kansainvälisesti vuonna 2007. Tervetuloa kesäisen Pyhäjärven Täydenkuun Tansseille tapaamaan ihmisiä, jakamaan kokemuksia, oppimaan uutta ja näkemään pieniä ihmeitä. Viisi päivää mielenkiintoisia, puhuttelevia tanssiteoksia. Nautinnollista festivaaliviikkoa! Harri Kuorelahti taiteellinen johtaja |